Ilmasiltoja on Suomessa yhdeksän. Ne pitävät yllä maanpuolustushenkeä ja toimivat ilmavoimien perinteen vaalimisen hyväksi toiminta-alueillaan.
Joensuun Ilmasilta on perustettu vuonna 1987. Jäseniä siinä on noin 80. Jäsenillä on pääsääntöisesti ilmavoimatausta. Jäseneksi voidaan kutsua myös hyvämaineinen Suomen kansalainen, jolla on palava innostus ilmavoimien historiaa kohtaan.
Joensuun Ilmasilta on ollut mukana yli kymmenen sotilasilmailun muistomerkin pystyttämisessä. Vuonna 2005 entisöity pommikoneen suojakorsu on ainoa laatuaan Suomessa. Ilmasilta osallistui myös Pohjois-Karjalan museon Pilvenveikot ja lentävät lyijykynät -ilmasotanäyttelyn toteutukseen 2008-2009. Vuonna 2011 valmistui Junkers Ju 88 A-4 –pommikoneen (JK-254) satoja tunteja vienyt moottorin kunnostus ja näytteille asettelu museoon. Myös kyseisen koneen raivausoperaatioon osallistuttiin. Muita tärkeitä toimintamuotoja ovat viranomaisyhteistyö, yhteiset kokoukset ja esitelmätilaisuudet sekä vierailut mm. lennostoihin. Vuonna 2011 Joensuun Ilmasillalle hankittiin lippu.
AJANKOHTAISTA
Makkaran paistoa JK-korsulla keskiviikkona 2.10.2024 klo 17.